Tietoja minusta

Oma valokuva
Päiväkirjamerkintöjä pienen puutarhan vaiheista vitosvyöhykkeellä. Lisämausteena luontokuvia lähiluonnosta, usein retkillä mukana cairnterrieri Nelly, 3 vuotta.

maanantai 23. heinäkuuta 2012

Muistoja mummolasta

 Ajelimme kohti mummolaa. Muutama vuosi ehti kulua edellisestä vierailusta. Mummo ja pappa ovat kylläkin muuttaneet jo ajat sitten paremmille laitumille, talo on jäänyt tyhjilleen. Jätetty rapistumaan omia aikojaan. Kun saavuimme pihalle, näky oli aika surullinen. Navettarakennuksesta katto rymähtänyt alas, ympärillä kasvillisuus vallannut tontin täysin. Aluksi ajoimme jopa talon ohi kun risukot peittivät talon lähes kokonaan. Miten piha tuntui silloin lapsena niin valtavan isolta, oli lääniä juosta.


Kun tulimme lähemmäs taloa, piti vähän aikaa hieraista silmiä. Näenkö unta vai kasvaako ikkunalla kukkia? Onko joku asettunut taloksi? Jännityksen sekaisin tuntein avasin ulko- oven. Ovi oli auki, siis ei lukossa.Sen luusisi olevan merkki, että tervetuloa sisään.
Eihän siellä tietenkään ketään ollut, yhtä asumaton kuin edellisellä vierailulla.  Lattiat notkui ja haisi ummehtuneelle, jos olet käynyt autiossa talossa voit kuvitella sen hajun. Se kukka oli edelleen mysteeri...


Hetken päästä mysteeri paljastui. Talon hirsirakenteet olivat jo niin lahoja, että rentunruusut eli horsmat kasvoivat lattian läpi!!!
Oliko tämä joku merkki meille, että talossa sentään on jotakin elämää. Tuli semmoinen outo tunne.
Kiertelimme kaikki huoneet läpi. Kaikki huonekalut ja tavarat olivat niillä sijoillaan miten ne ovat olleet viimeisten asukkaiden sieltä lähtiessä.
Ullakollakin kävimme. Pelotti kestääkö rakenteet enää.
Halusin muistoksi kuvata joitakin tavaroita. Talossa on sentään joskus ollut elämää. Minutkin on kastettu tässä äitini kotitalossa vuonna 1967.
Kun lähdimme sieltä pois, mielessä oli ajatus että nämä taisivat olla viimeiset jäähyväiset tälle talolle. On varmaan vain ajan kysymys milloin talo on maan tasalla ja jäljellä on vain tomukasa.
Haluan säilyttää muistoissani ne ajat kun talossa oli elämää .





           TILIPEHÖÖRIÄ MUMMON AJOILTA



Silitysrauta kuumeni, kun hellassa oli tuli

Retroratiosta kuunneltiin kirkonmenot

Mummo keitteli hyvät sopat hellalla

Hyljätty nalleraukka

Mummon sur- rur- rukki

Kuka näillä on tepastellut?





keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Elämä maistuu mansikalta

                        

 Haukkuivat minua tänään vuoden vanhemmaksi. Mutta toisaalta tunnen olevani viisaampi kuin eilen. Loppujen lopuksi ikä on vain numeroita paperilla. Sitä vain olen ihmetellyt kun meidän taloon on tullut asumaan keski- ikäinen, vähän vanhempi rouvashenkilö. Vähän sillä  jo hopeata hohtaa hiusrajassa, ja oisko sillä joku ryppykin. Kiloista ei kannata puhuakaan, ottaa pian nokkiinsa...
Peilikuva ei valitettavasti valehtele, minähän se keski- ikäinen rouvashenkilö olen. Mutta sisimmässä tunnen olevani se sama tytönhupakko kuin 20 vuotta sitten.
Loppujen lopuksi lohduttavaa on, että väittävät minun paranevan vuosi vuodelta niin kuin viini paranee vanhetessaan ja kauan riippunut liha on kuulemma hyvää ja mureaa...
Voin vain kiitollisena todeta, että sain herätä tähänkin päivään terveenä ja onnellisena. Sain viettää ihanan syntymäpäivän läheisteni kanssa ja kiitokseni voin heille suoda.

12-vuotiaan tyttären koristelema synttärikakku, 14- vuotias tytär paistoi pohjan
Kakun tietoja(riitti hyvin 16 hengelle),
 - pohjaan käytettiin 6 munaa
- ruusukkeet muotoiltu marsipaanista, samoin kiekurakuviot
- päällä tuoreita kotimaisia mansikoita
- reunoilla pieniä vaahtokarkkeja, jotka sopivat erinomaisesti mansikoiden kanssa
- kakun sisällä täytteenä vadelmahilloa, banaania ja kermavaahtoa
                                                                                                              
                                                                                                                      

keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Jättiunikot

VAALEANPUNAINEN UNIKKO
En paljon valehtele, jos sanon, että tänään on ollut kaunein kesäpäivä tälle kesälle näillä seuduin. Kuvistakin sen voit päätellä. Kukat ovat saaneet evääksi paikallisen puutarhan omaa lannoitesekoitusta, ja tulos on näin komea. Kokoa ja näköä riittää.
"Puutarha on hyvä paikka vetäytyä mietiskelemään ja etsimään yhteyttä luontoon, Jumalaan ja omaan sisäiseen maailmaan.Monet lääkärit ohjaavat nykyään kiiretautiin sairastuneita hoitamaan puutarhaa."


PUNAINEN UNIKKO

"Luonnolla on oma aikataulunsa, sille antautuminen hidastaa myös omaa rytmiämme. Aivojen aktiivinen osa hiljenee ja ajatukset selkiytyvät. Kiire johtaa putkinäköisyyteen. Mitä vihreämpi ympäristö, sitä enemmän sillä on terveydellisiä vaikutuksia. Luonto rauhoittaa ja tasapainottaa nopeasti, tarkkaavaisuus saa levätä suorituskyky paranee.Pelkkä kasvien läsnäolo saa rentoutumaan , jopa KIPUKYNNYS nousee. Luonto vähentää masennusta, vähentää vihan ja pelon tunteita,  poistaa stressiä, laskee verenpainetta ja sykettä."


LUMIPALLOHEISI

 "HOITAESSAMME PUUTARHAA SE ON KAIKESSA HILJAISUUDESSA HOITANUT MIELTÄMME."




"KIIREISELLÄ IHMISELLÄ PITÄISI OLLA PUUTARHA HOIDETTAVANAAN JA KEINUTUOLI, MISSÄ KEINUA."





JUHANNUSRUUSUT KUKKIVAT HIEMAN MYÖHÄSSÄ




 Kyllä voin yhtyä näihin teksteihin täysin, mutta mitenkäs tätä puolta hoitais 
sitten talvella? No, talvihan menee siinä kun sinä jo syksyllä alat suunnittelemaan seuraavaa kasvukautta ja kesää... Luontoäiti siis hoitaa ympäri vuoden.