Tietoja minusta

Oma valokuva
Päiväkirjamerkintöjä pienen puutarhan vaiheista vitosvyöhykkeellä. Lisämausteena luontokuvia lähiluonnosta, usein retkillä mukana cairnterrieri Nelly, 3 vuotta.

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Valonsäteitä



Alkaa olla pian pimeimmät ajat käsillä. Kaikille syksy ei ole helpointa aikaa vuodessa. Jatkuva pimeneminen
saa monen mielenkin "pimenemään". Jostain syystä monen mieleen (niin myös minun) hiipii kuva näkymättömistä ystävistämme. Ne ovat aina läsnä, vaikka emme niitä näe. Mekin voimme olla enkeleitä toisillemme; joku lohduttava sana, ajatus tai kuva voi tuoda jonkun päivään sellaisen valonsäteen, joka kannattaa läpi pimeän syksyn. Tietämättämme voimme olla jollekin "pelastava enkeli". 





                                   Klikkaa kuvia, niin saat isomman näkymän:)

                        
Tässä oli tämän päivän lohduttavat sanat. Valonsäteitä päivääsi kaikesta pimeydestä huolimatta!
Lämpimästi tervetuloa mukaan kaikki uudet lukijat:)



keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Päivä Hailuodossa



Hyvää keskiviikkopäivää teille kaikille. Tässä on muutamia syyslomapäiviä vietelty. Muu perhe käy koulua ja isäntä paiskii töitä, lomien yhteensovittaminen on joskus haasteellista.
Aloitin loman viime perjantaina käymällä hammaslääkärissä(vitkutin yhden hampaan kanssa melkein kaksi vuotta). Vaihtoehtona oli joko juurihoito tai hampaan poisto, valitsin hampaan poiston. Jälkisärky on ollut ihan karmea!!! Jos olisin tämän tiennyt, olisin valinnut juurihoidon. Tässä nähdään kuinka valinnoissa voidaan mennä lepikköön, jos yrittää mennä sieltä missä aita on matalin! Seuraavalla kerralla annan kiltisti tehdä juurihoidon vaikka se vaatii enemmän kärsivällisyyttä ja tulee maksamaan enemmän mutta ennemmin se kuin tämä kipu, joka nyt toivottavasti jossain vaiheessa lakkaa niin, ettei tarvitse ottaa särkylääkettä!
No tämä tästä vuodatuksesta, on minulla mukavaakin asiaa eiliseltä päivältä.




Teimme ystäväni kanssa valokuvausretken Hailuotoon. Oululaiset tietävät, että Hailuoto on suuri saari Oulun kupeessa. Tämä oli nyt elämäni kolmas vierailu siellä, vaikka olen asunut Oulussa jo yli 30 vuotta.
Saarelle mennään autolautalla, matka kestää noin 20 minuttia.
Eilen aamulla oli siis herätys klo 3:30! Joo, aivan oikein luitte. "Oikeat" valokuuvatjathan ei katso kelloa silloin kun haluavat saada "täydellisiä" kuvia, vai mitä? Ystäväni tuli hakemaan minut klo 4:30, jotta ehdimme ensimmäiselle lautalle, joka lähti klo 5:30. Noin klo 6 olimme perillä ja tietenkin siihen aikaan on vielä pimeää.
Halusimme olla hyvissä ajoin paikalla, jotta ehdimme nähdä kun päivä alkaa kajastamaan. Halusimme laittaa itsemme likoon valokuvauksen suhteen, kun keli- ym. olosuhteet eivät ole mitenkään helpot. Jännäsimme koko ajan alkaako satamaan. Kello 9 saakka oli kuiva keli mutta myöhemmin vettä alkoi tulemaan.
Tässäpä näitä otoksia reissultamme:




Nämä ovat ensimmäiset jotenkin onnistuneet kuvat aamulta, pimeällä kuvaus ei oikein onnistunut. En vissiin osannut säätää kameraa oikein. Näissä onnistuin kuitenkin vangitsemaan tämän ihanan sinisen värin.











Marjaniemen kalastajakylä

Kuten kuvista näkyy, tuuli oli kova eilen aamulla Hailuodossa.

 



Ystävän ottama kuva, kun kuuntelen luonnon "puhetta".









Aina silloin tällöin tiellemme osuu vähemmän kauniita asioita, kuten alla olevissa kuvissa:
Rannalle oli kulkeutunut hylkeenpoikasen raato
Unohtunut venetraileri




Vanhaa ja uutta rakentamista





Päivän aikana kiertelimme ympäri saarta, matkallemme osui monta mukavaa asiaa kuten nämä lupsakkaat lehmät. Ainoat "juttukaverit" koko päivänä. Niin oli hiljaista saarella. Ihmiset olivat vissiin lähteneet mantereelle töihin ja kukaan muu ei lähde vesisateella ulos kuin hurahtaneet valokuvaajat:)




Piipahdimme ulkomuseossa, jossa oli esillä erilaisia vanhoja aittarakennuksia. Tässä muutamia näytteitä:





Seuraavaksi piipahdimme lintutornissa. Tähän paikkaan on satsattu; upealla tavalla huomioitu liikuntarajoitteiset ja lapsiperheet:) Ramppia pitkin on kaikkien helppo nousta lintutorniin tähyilemään lintuja tai kuka mitäkin haluaa bongailla. Alueella oli vessa ja ruokapaikka eli mukava retkipaikka kenelle tahansa.






Hiljaista oli lammella, olivat linnut jo lentäneet lämpimimmille vesille.


Tällainen houkutteleva kutsu sattui tiellemme mutta pitäydyimme omissa eväissä, joita popsimme autossa  sateen ropinaa kuunnellen.


Tällainen oli meidän tiistaipäivä Hailuodossa ja voin sanoa, että oli mukavin päivä pitkiin aikoihin!
Mitä tästä päivästä opimme? Ainakin sen, että koskaan ei ole liian aikaista herätä päivään, jos haluaa saada uusia värejä valokuviin. Nyt tiedän vähän enemmän pimeässä ja hämärässä valokuvaamisesta. Omat haasteensa luo vesisade, jolta kamera pitää suojata hyvin kuvatessa. Meillä oli sen verran tuuri, että  onnistuimme kuvavaamaan silloin kun sade välillä taukosi. Meillä oli omat suojelijamme mukana:)


Ja lopuksi kauneimmat kiitokseni lähetän rakkaalle ystävälleni, jota ilman tämä päivä ei olisi onnistunut!
Kiitos myös teille kaikki lukijani, jos olette jaksaneet pysyä mukana tänne asti. Toivon mukaan olen saanut välitettyä teillekin jotakin tästä päivästä. Joskus pienikin voi olla niin suurta...


maanantai 27. elokuuta 2012

Arkipäivän juhlaa

Hei taas kaikille, muutama tiukka työpäivä takana ja vielä huominen päivä puristettava,
sitten alkaa ansaitut kahden päivän vapaat. Vuorotyöläisen pyhät kun voivat olla keskellä viikkoa. Halusin ilahduttaa lukijoitani pienellä Anna- Mari Kaskisen runolla. Minusta tämä on niin kaunis ja sopii loistavasti piristämään tämmöistä tavallista maanantaipäivää.. Tämän enempää en nyt jaksa kirjoittaa, kuvat ja runo puhukoon puolestaan. Hyvää illan jatkoa ja kirjoittelemisiin.

Arkipäivän juhlaan sinut kutsuisin,
keittiööni vanhaan
viereen kakluunin.

Ruudullinen liina, leivän viipale.
Kuppi kuumaa teetä.
Siinä juhla se.

Sanoja vain vähän,
tuskin ollenkaan.
Ystävyyden kieltä
vaiti kuunnellaan.

Pimeyttä vasten
loistaa kynttilä.
Kolmaskin on tässä, aivan vierellä.
      -Anna-Mari Kaskinen-

maanantai 23. heinäkuuta 2012

Muistoja mummolasta

 Ajelimme kohti mummolaa. Muutama vuosi ehti kulua edellisestä vierailusta. Mummo ja pappa ovat kylläkin muuttaneet jo ajat sitten paremmille laitumille, talo on jäänyt tyhjilleen. Jätetty rapistumaan omia aikojaan. Kun saavuimme pihalle, näky oli aika surullinen. Navettarakennuksesta katto rymähtänyt alas, ympärillä kasvillisuus vallannut tontin täysin. Aluksi ajoimme jopa talon ohi kun risukot peittivät talon lähes kokonaan. Miten piha tuntui silloin lapsena niin valtavan isolta, oli lääniä juosta.


Kun tulimme lähemmäs taloa, piti vähän aikaa hieraista silmiä. Näenkö unta vai kasvaako ikkunalla kukkia? Onko joku asettunut taloksi? Jännityksen sekaisin tuntein avasin ulko- oven. Ovi oli auki, siis ei lukossa.Sen luusisi olevan merkki, että tervetuloa sisään.
Eihän siellä tietenkään ketään ollut, yhtä asumaton kuin edellisellä vierailulla.  Lattiat notkui ja haisi ummehtuneelle, jos olet käynyt autiossa talossa voit kuvitella sen hajun. Se kukka oli edelleen mysteeri...


Hetken päästä mysteeri paljastui. Talon hirsirakenteet olivat jo niin lahoja, että rentunruusut eli horsmat kasvoivat lattian läpi!!!
Oliko tämä joku merkki meille, että talossa sentään on jotakin elämää. Tuli semmoinen outo tunne.
Kiertelimme kaikki huoneet läpi. Kaikki huonekalut ja tavarat olivat niillä sijoillaan miten ne ovat olleet viimeisten asukkaiden sieltä lähtiessä.
Ullakollakin kävimme. Pelotti kestääkö rakenteet enää.
Halusin muistoksi kuvata joitakin tavaroita. Talossa on sentään joskus ollut elämää. Minutkin on kastettu tässä äitini kotitalossa vuonna 1967.
Kun lähdimme sieltä pois, mielessä oli ajatus että nämä taisivat olla viimeiset jäähyväiset tälle talolle. On varmaan vain ajan kysymys milloin talo on maan tasalla ja jäljellä on vain tomukasa.
Haluan säilyttää muistoissani ne ajat kun talossa oli elämää .





           TILIPEHÖÖRIÄ MUMMON AJOILTA



Silitysrauta kuumeni, kun hellassa oli tuli

Retroratiosta kuunneltiin kirkonmenot

Mummo keitteli hyvät sopat hellalla

Hyljätty nalleraukka

Mummon sur- rur- rukki

Kuka näillä on tepastellut?





keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Elämä maistuu mansikalta

                        

 Haukkuivat minua tänään vuoden vanhemmaksi. Mutta toisaalta tunnen olevani viisaampi kuin eilen. Loppujen lopuksi ikä on vain numeroita paperilla. Sitä vain olen ihmetellyt kun meidän taloon on tullut asumaan keski- ikäinen, vähän vanhempi rouvashenkilö. Vähän sillä  jo hopeata hohtaa hiusrajassa, ja oisko sillä joku ryppykin. Kiloista ei kannata puhuakaan, ottaa pian nokkiinsa...
Peilikuva ei valitettavasti valehtele, minähän se keski- ikäinen rouvashenkilö olen. Mutta sisimmässä tunnen olevani se sama tytönhupakko kuin 20 vuotta sitten.
Loppujen lopuksi lohduttavaa on, että väittävät minun paranevan vuosi vuodelta niin kuin viini paranee vanhetessaan ja kauan riippunut liha on kuulemma hyvää ja mureaa...
Voin vain kiitollisena todeta, että sain herätä tähänkin päivään terveenä ja onnellisena. Sain viettää ihanan syntymäpäivän läheisteni kanssa ja kiitokseni voin heille suoda.

12-vuotiaan tyttären koristelema synttärikakku, 14- vuotias tytär paistoi pohjan
Kakun tietoja(riitti hyvin 16 hengelle),
 - pohjaan käytettiin 6 munaa
- ruusukkeet muotoiltu marsipaanista, samoin kiekurakuviot
- päällä tuoreita kotimaisia mansikoita
- reunoilla pieniä vaahtokarkkeja, jotka sopivat erinomaisesti mansikoiden kanssa
- kakun sisällä täytteenä vadelmahilloa, banaania ja kermavaahtoa
                                                                                                              
                                                                                                                      

keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Jättiunikot

VAALEANPUNAINEN UNIKKO
En paljon valehtele, jos sanon, että tänään on ollut kaunein kesäpäivä tälle kesälle näillä seuduin. Kuvistakin sen voit päätellä. Kukat ovat saaneet evääksi paikallisen puutarhan omaa lannoitesekoitusta, ja tulos on näin komea. Kokoa ja näköä riittää.
"Puutarha on hyvä paikka vetäytyä mietiskelemään ja etsimään yhteyttä luontoon, Jumalaan ja omaan sisäiseen maailmaan.Monet lääkärit ohjaavat nykyään kiiretautiin sairastuneita hoitamaan puutarhaa."


PUNAINEN UNIKKO

"Luonnolla on oma aikataulunsa, sille antautuminen hidastaa myös omaa rytmiämme. Aivojen aktiivinen osa hiljenee ja ajatukset selkiytyvät. Kiire johtaa putkinäköisyyteen. Mitä vihreämpi ympäristö, sitä enemmän sillä on terveydellisiä vaikutuksia. Luonto rauhoittaa ja tasapainottaa nopeasti, tarkkaavaisuus saa levätä suorituskyky paranee.Pelkkä kasvien läsnäolo saa rentoutumaan , jopa KIPUKYNNYS nousee. Luonto vähentää masennusta, vähentää vihan ja pelon tunteita,  poistaa stressiä, laskee verenpainetta ja sykettä."


LUMIPALLOHEISI

 "HOITAESSAMME PUUTARHAA SE ON KAIKESSA HILJAISUUDESSA HOITANUT MIELTÄMME."




"KIIREISELLÄ IHMISELLÄ PITÄISI OLLA PUUTARHA HOIDETTAVANAAN JA KEINUTUOLI, MISSÄ KEINUA."





JUHANNUSRUUSUT KUKKIVAT HIEMAN MYÖHÄSSÄ




 Kyllä voin yhtyä näihin teksteihin täysin, mutta mitenkäs tätä puolta hoitais 
sitten talvella? No, talvihan menee siinä kun sinä jo syksyllä alat suunnittelemaan seuraavaa kasvukautta ja kesää... Luontoäiti siis hoitaa ympäri vuoden.


                                                                           

torstai 28. kesäkuuta 2012

Pieni runotyttö


28.6.2012   Sisäinen kirjuri vaatii päästä ulos, kiitos nykytekniikan. Olen ollut aina nykytekniikkaa vastaan mutta näköjään minä muutun maailman mukana. Muistelen lapsuutta ja nuoruutta, kun pieni runotyttö minussa eli vahvana. Ensimmäisen päiväkirjan sain kun täytin 7 vuotta, niitä kertyi vuosien mittaan aika liuta. Sitten maailma vei mennessään, tuli opiskelut, villit nuoruusajat, työ ja perheenperustaminen. Pieni runotyttö päätti alkaa päiväunille, nyt on kulunut reilut 20 vuotta viimeisimmästä päiväkirjamerkinnästä. Eilen oli ihan tavallinen kesäpäivä, kun runotyttö nosti päätään. Ajatus tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta, miksi en hyödynnä nykytekniikka ja päästä sitä runotyttöä pitkiltä päikkäreiltä. Ennen ajatukset jäivät kirjojen ja kansien sisään muhimaan, nyt voin jakaa joitakin asioita muiden kanssa. Olen onnellinen, jos joku saa iloa minun sielunmaisemasta ja maailmankuvasta. Näen maailmassa vielä toivoa, vaikka monet maailma tapahtumat saavat surulliseksi. Maailma ei muutu, jos emme itse muutu.