Tietoja minusta

Oma valokuva
Päiväkirjamerkintöjä pienen puutarhan vaiheista vitosvyöhykkeellä. Lisämausteena luontokuvia lähiluonnosta, usein retkillä mukana cairnterrieri Nelly, 3 vuotta.

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Terveisiä puutarhamessuilta


Kevät se keikkuen tulevi, sain sen aamulla poskillani tuntea kun kotiinpäin käveleskelin suht kovatahtisen yövuoron jälkeen. Vettä satoi tuutin täydeltä, mutta tällä kertaa ei harmittanut yhtään. Päinvastoin nostin kasvot kohti taivasta ja ajattelin, että antaa tulla vaan, lumien on todellakin aika jo väistyä! Harmaa on päivä mutta minulla on täysi kevät ja kirkkaus sisimmässäni kun olen tässä koneella istunut jo melko pitkän tovin katsellen ja muokaten eilisiä otoksiani FLORALIA- puutarhamessuilta.  Pitkän tauon jälkeen saimme nämä messut Kempeleen puutarhaoppilaitokselle.
Kamera kävi siellä tiuhaan tahtiin kun oli NIIN paljon kaunista kuvattavaa ja katseltavaa.
Kaikille kukkien ja puutarhan ystäville tiedoksi, että seuraavat postaukseni tulevat olemaan puutarha- aiheisia. Mukavia ja hauskoja ideoita on siis tiedossa pihaan kuin pihaan, unohtamatta parvekkeitakaan.


MUKAVAAKIN MUKAVEMPAA VIIKKOA SINULLE,
 YSTÄVÄLLE LÄHEISELLE JA KAUKAISELLE!

10 kommenttia:

  1. Varmasti olikin antoisat messut, mielellään saa tulla puutarha- aiheisia juttuja lisää, niihin ei kyllästy yhtään:)
    Lumet lähtee nopeaan tahtiin kun sade tekee tehtävänsä!
    Mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Hilma! Kyllä oli antoisa päivä, ja toivottavasti minulla on jotakin annettavaa teille lukijoille:)

      Poista
  2. Voi Ihanuus!
    haaveissani olen halunnut minäkin puutarhamessuille, ei vaan ole vielä onnistunut!
    Kiva kuulla postauksesi kautta niistä!
    tuksu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tuksu! Sinä varmaan olet aiemmin näistä Kempeleen messuista kuullutkin...Minulle oli aivan uusi tuttavuus, ja voin taata, että menen toistekin:)Koetan jotakin mukavaa tuoda niistä esille...

      Poista
  3. Ihania tuollaiset messut, sieltä saa aina mukaansa jotain ideaa jota voi sitten toteuttaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on, sormet jo aivan syyhyää. Ostin tuolta messuilta liljan mukuloita, jotka pitäis saada multaan. Täytyy esikasvattaa sisällä,jotta ehtivät kesäksi kukkia...

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Minäkin sain ahaa- elämyksen...eihän niitä tulppaaneja tartte aina maahan istuttaa. Näyttää aivan upeilta noissa peltiastioissa :)

      Poista
  5. Kiitos messuterveisistä. Nyt harmittaa, etten niitä huomannut, olisi ollut mahdollista piipahtaa.
    Tuo vinkki istuttaa tulppaanin sipulit astiaan on mulle kullanarvoinen. Sen toteutan ja yleensäkin laitan, mitä laitan isoihin astioihin kasvamaan, sillä maa on suomaata, joten sinällään siinä ei kasvaisi mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa harmi, kun et päässyt! Astiat on hyvä ottaa käyttöön silloinkin kun maatila loppuu kesken, niinkuin meillä. Pieni piha tuppaa käymään liian ahtaaksi, kun kaikkea tekisi mieli kokeilla...

      Poista