Tietoja minusta

Oma valokuva
Päiväkirjamerkintöjä pienen puutarhan vaiheista vitosvyöhykkeellä. Lisämausteena luontokuvia lähiluonnosta, usein retkillä mukana cairnterrieri Nelly, 3 vuotta.

perjantai 8. huhtikuuta 2016

Puutarha heräilee talviunilta



Kevät tekee nyt tuloaan ihan tosissaan täällä Pohjois- Suomessakin. Sen voi aistia joka solulla.
Ihan selkeästi minussakin  on tapahtunut uusi herääminen, talviunet on nyt nukuttu ja on aika katsella ympärille uusin silmin. Niinpä ajattelin vähän uudistaa minun blogiani myös. Vuoden ajan olen kypsytellyt mitä tulen jatkossa tekemään tämän suhteen. Jatkossa aion keskittyä ainoastaan puutarha- asioihin ja luontoon. Saattaa olla, että välillä poikkean muihin aiheisiin, jos tulee tarvetta niistä kirjoittaa. Eli...tervetuloa jatkossa Evangeliinan maail... eikun PUUTARHAAN :)
Tein tässä eräänä päivänä kierroksen omalla pihallani ja oikein kameran takaa tutkin  läheltä mitä minun pienessä puutarhassani on alkanut tapahtua.
Äkkiseltään katsottuna aika karulta näytti vielä. Syksyllä istuttamani kanervat olivat aika surullinen näky varisevineen, rusehtavineen kukkineen mutta kameran takaa sain kuitenkin vangittua jotain mikä kiehtoi minua. Olen jo aikoja sitten oivaltanut sen, että rumakin voi olla kaunista. Kauneinkin kukkanen elää oman aikansa kertoen omaa tarinaansa. Kun tarina on kerrottu on aika poistua uusien tarinoiden tieltä.


Kevääntulosta ja valonmäärästä inspiroituneena ajattelin aloittaa pienimuotoisen seurannan siitä, mitä meidän pienessä puutarhassa tapahtuu vuoden mittaan. Haluan puhua puutarhasta, vaikka tämä meidän pieni piha on kooltaan vain noin 600 neliötä. Kyllä täältä kaikki puutarhan elementit löytyy, joten sallinette sen että puhun puutarhasta enkä pihasta.

Minulle mieluisin valo on aamuaurinko tai ilta- aurinko. Silloin värit näyttäytyvät luonnossa parhaimmilta. Valo luo jänniä ulottuvuuksia kasveihin ja koko ympäristön kokonaisuuteen. Päivänvalo on liian kova valo, jos haluaa saada kuviin tunnelmaa. Auringonnousunaika olisi se kaikkein paras aika lähteä liikenteeseen mutta pahus kun uni tahtoo voittaa ajoittain liikkeellelähtemisen. Saanko laittaa vuorotyläisen epäsäännöllisen elämän piikkiin. Mutta silloin kun olen ollut virkeä ja lähtenyt luontoon heti auringon noustua...nuo hetket ovat olleet niitä parhaita.


Takaisin tähän puutarhaan. Viime päivien aikana lumet ovat todenteolla saaneet kyytiä, lisävauhtia sulamiselle ovat antaneet sadekuurot. Nämä kuvat olen ottanut viime sunnuntaina (3.4), jolloin lunta oli pihalla aika reippaasti. Mukavia muotoja löytyi  asioitten ympäriltä, kuten tämä sydän tuulimyllyn ympärillä. sydämmellistä kevään tuloa varmaan tarkoittaa.

Miehen tekemä koirankoppi, jossa koira ei ole koskaan käynytkään vaan kissat.


Kaikenlaista talventörröttäjää löytyy pihalta mutta odotellaan vielä lumien sulamista. Voi sitä riemua kun  ensimmäisen kerran saa upottaa kyntensä multaan. Tuo koirankopin vieressä oleva lumipalloheisi minua surettaa. Siinä se on monta vuotta ihastuttanut valtavine kukintoineen vuodesta toiseen kunnes toissa kesänä tapahtui jotain. Joku sairaus kait iski pensaaseen kun lehdet menivät aivan surkean näköisiksi, kuin herkkää pitsiä. Viime kesänä luulin että selvittiin säikähdyksellä mutta kukinnon aikaan tapahtui sama kuin edellisenä vuonna. Lähes itku kurkussa leikkasin koko pensaan alas asti. Naapurin rouva lohdutti, että kyllä se vielä virkoaa. Hän on erittäin kokenut näissä asioissa, joten uskallan luottaa hänen sanaan.aika näyttää miten käy. Mutta onhan tuo surkean näköinen karahka...


Mansikka uinuu vielä lumen alla


Lintulaudan ehostusta


Lintujen ruokintaa olemme harrastaneet läpi talven. Jotain täytyy tehdä tällekkin asialle, koska olen vähän pettynyt kun lintulaudalle ei ole näkynyt koko talvena muita lintuja kuin talitinttejä ja harakoita... joskus orava...nyt tässä istuessani tuli mieleen, että syy saattaakin olla meidän kissassa!!! Niin tietenkin...eihän kukaan tule surmansuuhun vapaaehtoisesti...no niin, nyt katti saa pysyä sisällä. Tänä vuonna en todellakaan halua nähdä yhtään pupunraatoa enkä oravanraatoa meidän pihalla,,. mutta kissa on kissa, silläkin on oma luontonsa.

Kunhan tässä katselen vain...
Halusin kuvata tätä kaikkea karua, jotta paremmin avautuu mitä kohti olemme menossa.





Ja tässä se on. Jotain uutta on syntymässä. Keskellä lumen ja jään tämä pieni omenapuu puskee uutta elämää suurella voimalla. Haluaa näyttää, että vaikka syksyllä "kuolin pois", olen koko ajan ollut hengissä odottamassa hetkeä jolloin voin aloittaa uuden elämän valon voimasta.
Tästä voin ammentaa voimaa myös minä... ja sinä myös!
Ihanaa kesän odotusta sinulle, joka luet tätä! 
Terveisin Pia


2 kommenttia:

  1. Luonto on kaunis talven jälkeen. Minä ostin kokonaan uuden järkän, Nikoniin siirryin. Joka päivä Sannin kanssa ulkoiltu ja kuvailtu. Kivaa kevättä sinne pohjoseen. -janne- & co

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Janne, kiitoksia kommentista. Mukavia ulkoiluhetkiä ja antoisia kuvaushetkiä toivottelen myös sinulle...ja karvakamuille :)

      Poista