Lippu salkoon

Juhannuksestamme muodostui näin idyllinen. Matka suuntasi Turkansaareen ( vanha museoalue) .
Ilta alkoi juhannushartaudella tässä vanhassa puukirkossa. Osa väestä joutui seisomaan ulkopuolella, kun kirkko oli niin täynnä. Onneksi sopu sijaa antaa. Nellykin pääsi meidän kanssa hakemaan hengenravintoa :) Kun virrenveisuu alkoi, se oli pienelle koirallemme liikaa... tai sitten yritti laulaa mukana...

Pelimannikuoro oli saapunut avaamaan juhannuksen  klo 18:00. "Siniristilippumme" raikui komiasti koleassa säässä, kun lippua nostettiin salkoon. Seuraavaksi oli vuorossa yhteislaulua ja muita esityksiä.

 Me pohjoisen ihmiset ollaan kyllä sitkeää kansaa, kun lähdemme liikkeelle juhannuksenakin vaikka mittari näyttää vain kymmentä astetta. Kuten kuvasta näkyy, monet olivat kaivaneet toppatakit esille. Eikä ollut yhtään liikaa tuolla tuulessa.  Itse en tarennut villatakissani, kotiin piti lähteä kesken illanvieton...

Juhannus on alkanut... siniristilippu liehuu...

 Monenlaista menopeliäkin näkyy kun ympärille katselee...

Toivotaan, että jossain päin Suomea joku paistattelee keskiyön auringossa. Monta olen saanut itsekin seurata mutta tällä kertaa nukkumatti houkuttelee varhain... aamulla kutsuu työt... minun osani on auttaa kaikkein heikoimpia... se ei katso, onko arki vai pyhä ...

Mutta iloita saatan silti tästä ihanasta kesästä ♥♥♥

Talviunille

Ihana vapaapäivä ja ihana retki mökille vanhempieni ja Nellyn kanssa. Mökillä nyt laitettu paikat kuntoon talvea odottamaan. Yllättävän monta asiaa täytyy ottaa huomioon, jotta paikat voi jättää talveksi oman onnensa nojaan.

Ilman lämpötila on jo huomattavasti laskenut ja ihan on kuin syksy konsanaan. Mökillä lämpötila ulkona +4 ja sisällä +3! Järvi oli aivan peilityyni, loistava sää tehdä rannalle nuotio ja paistella makkarat.

Vene kellottaa nyt kumollaan, soutelut on tältä kesältä soudeltu. Saattaa veneen alta joku mönkijä löytää oivan piilopaikan...

Karpalot olivat suolta kadonneet. Olisi edes näön vuoksi löytynyt muutama!   Mielenkiintoinen oli tämä koluttu puunrunko salaperäisine aukkoineen, tikkako lie ollut asialla, asukkaasta ei ole tietoa... eikä tullut kysyttyä, onko ketään kotona...

Kotimatkalla poikkesimme katsomassa historian havinaa. Taustalla näkyy vanha mylly- ja uittomuseo. Kaikessa karuudessaan näin paikassa jotain kaunista. Kuten kuvasta näkyy, siltakin on hyvää vauhtia rappeutumassa, kaiteitakin oli tippunut.

Sateen yllättäessä voi menna tämän laavun alle istuskelemaan, jotain täytyy tietenkin keksiä päälle suojaksi. Kyltissä luki, että tämä on Kalle Päätalon vonkapaikka, mitä lie tarkoittaakin...

Muistoja mummolasta

 Ajelimme kohti mummolaa. Muutama vuosi ehti kulua edellisestä vierailusta. Mummo ja pappa ovat kylläkin muuttaneet jo ajat sitten paremmille laitumille, talo on jäänyt tyhjilleen. Jätetty rapistumaan omia aikojaan. Kun saavuimme pihalle, näky oli aika surullinen. Navettarakennuksesta katto rymähtänyt alas, ympärillä kasvillisuus vallannut tontin täysin. Aluksi ajoimme jopa talon ohi kun risukot peittivät talon lähes kokonaan. Miten piha tuntui silloin lapsena niin valtavan isolta, oli lääniä juosta.


Kun tulimme lähemmäs taloa, piti vähän aikaa hieraista silmiä. Näenkö unta vai kasvaako ikkunalla kukkia? Onko joku asettunut taloksi? Jännityksen sekaisin tuntein avasin ulko- oven. Ovi oli auki, siis ei lukossa.Sen luusisi olevan merkki, että tervetuloa sisään.
Eihän siellä tietenkään ketään ollut, yhtä asumaton kuin edellisellä vierailulla.  Lattiat notkui ja haisi ummehtuneelle, jos olet käynyt autiossa talossa voit kuvitella sen hajun. Se kukka oli edelleen mysteeri...

Hetken päästä mysteeri paljastui. Talon hirsirakenteet olivat jo niin lahoja, että rentunruusut eli horsmat kasvoivat lattian läpi!!!
Oliko tämä joku merkki meille, että talossa sentään on jotakin elämää. Tuli semmoinen outo tunne.
Kiertelimme kaikki huoneet läpi. Kaikki huonekalut ja tavarat olivat niillä sijoillaan miten ne ovat olleet viimeisten asukkaiden sieltä lähtiessä.
Ullakollakin kävimme. Pelotti kestääkö rakenteet enää.
Halusin muistoksi kuvata joitakin tavaroita. Talossa on sentään joskus ollut elämää. Minutkin on kastettu tässä äitini kotitalossa vuonna 1967.
Kun lähdimme sieltä pois, mielessä oli ajatus että nämä taisivat olla viimeiset jäähyväiset tälle talolle. On varmaan vain ajan kysymys milloin talo on maan tasalla ja jäljellä on vain tomukasa.
Haluan säilyttää muistoissani ne ajat kun talossa oli elämää .





           TILIPEHÖÖRIÄ MUMMON AJOILTA

Silitysrauta kuumeni, kun hellassa oli tuli

Retroratiosta kuunneltiin kirkonmenot

Mummo keitteli hyvät sopat hellalla

Hyljätty nalleraukka

Mummon sur- rur- rukki

Kuka näillä on tepastellut?